Suomen viilein comeback

RCTIC Esports​, alunperin 2008 perustettu suomalainen e-urheilu organisaatio oli aikansa  suomen tunnetuin ja menestynein aina vuoteen 2017 asti. 
 
RCTIC​ oli lajin lähettiläs kotimaassamme luoden ympärilleen mm. aikansa suurimman  seuraajakunnan, yhteistyökumppanuudet isojen kansainvälisten laitevalmistajien kanssa, lajin  erilaisiin tapahtumiin, ennennäkemätön medianäkyvyys sekä halliten kansallisia turnauksia eri  peleissä ja tuoden kansainvälistä menestystä, jota suomessa ei oltu pitkään aikaan nähty  täysin kotimaisilla kokoonpanoilla. Saavutimme vuoteen 2017 mennessä yhteensä yli 70  palkintosijaa eri pelien kotimaisissa sekä kansainvälisissä turnauksissa. 

Toiminta loi pohjaa nykyiselle kotimaamme kilpapelaamisen yhteisölle, tapahtumille,  pelaajien urakehitykselle sekä menestykselle.

Paluun myötä organisaatiomme koostuu kahdesta kilpailevasta joukkueesta. Meillä on neljä  pelaajaa maailman suosituimmassa videopelissä Fortnitessä sekä potentiaalinen joukkue menestymään seuratuimmassa kilpapelissä Counter-Strike: Global Offensivessä.  Organisaation takana vapaaehtoisesti työskentelee viisi yli kymmenen vuoden kokemuksen  kilpapelaamisesta omaavaa henkilöä sekä kaksi erillistä Twitch streamaajaa.

Jere Alanen, RCTIC, kommentoi paluuta seuraavasti:

Päätimme vuonna 2017 astua sivuun, mutta RCTIC ei koskaan unohtunut meidän, lajin  harrastajien, yhteisön sekä muiden toimijoiden mielestä.    Annoimme ja saavutimme paljon. Annettavaa ja saavutettavaa on kuitenkin vielä enemmän.

Tahdomme jatkaa siitä mihin jäimme tekemään sitä mitä haluamme. Olemme aina tehneet  asiat oman näköisinä ja niin tahdomme tehdä ne jatkossakin. Ajatuksemme on luoda  kotimaista e-urheilua pelaajilta pelaajille, uudistuneena, nykyaikaisena, energisenä ja  ammattimaisesti.   

Taustalla meillä on yli 10 vuotta kokemusta kilpapelaamisesta, intohimoa lajia kohtaan, tarve  rakentaa parempaa, luoda ennennäkemättömiä kokemuksia, olla lajin harrastajien lähellä ja  luoda urapolku pitkäjänteisellä työllä kohti kansainvälistä menestystä.

Paluu kotimaisen kilpapelaamisen keskiöön ja sen huipulle tunnetulla brändillä asettaa  meille automaattisesti tietyt meriitit, joita meidän on seurattava. Esports on viimeisen neljän  vuoden aikana kehittynyt ja ottanut valtavia askelia eteenpäin, jotka pystymme saavuttamaan  vain tekemällä tiivistä yhteistyötä alasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneiden  yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteemme ovat kunnianhimoiset seuraavalle kahdelle  vuodelle, mutta tekemällä työmme omalla tyylillä, ammattimaisesti, yhteisön huomioon  ottaen ja luoden jotain omannäköistämme voimme saavuttaa kotimaan huipun seuraavan  kahden vuoden aikana.

Seuraavat kaksi vuotta ovatkin elintärkeitä, jotta viisivuotissuunnitelman mukaisesti RCTIC on yksi Suomen tunnetuimmista, suurimmista, menestyneimmistä, seuratuimmista ja taloudellisesti kannattava kotimainen  kilpapelaamisen organisaatio.

Liity keskusteluun paluustamme maanantaina 23.maaliskuuta kello 19 alkaen uuden PLAYTALK live keskusteluohjelman parissa Twitch.tv/Manageri kanavalla.

RCTIC Facebook, Twitter, Instagram, Youtube

TIEDOTE JA LOGOT

[instagram-feed]
follow us on: